Lumi vetäytyy sivuun, varjoisempiin paikkohin keväisen sateen tieltä.
Sade paljastaa lian ja sotkun, jonka lumi on kauniilla verhollaan sinnikkäästi peitellyt.
Kaikki näkevät nyt, karun todellisuuden.
Kuinka ihmeessä syylliset luulivatkaan, että asia pysyy piilossa loputtomiin.
Ainahan kevät tulee!
Jostain syystä syylliset silti luulivat, että kaikki pysyy peitossa.
Törkyjä katsellaan ja päätä puistellaan. Kamala näky. Häpeällistä. Askeleita varotaan.
Syyttömät jättävät jäljet todisteeksi ja syylliset häpeävät tekojaan liiaksi kumartuakseen ja siivotakseen jälkensä. Sitä ei itseasiassa odota kukaan.
Jonkinlaista anteeksiantoa voisi harkita, jos eleet vastuunottamisesta näkyisi.
Kaikki odottavat.
Kaduilla on voitava kulkea ja eteenpäin jatkettava.
.....
Pian lakaisijat saapuvat.
Pitkät, tehokkaat harjakset heittävät kaikkien kenkien mukana kulkevat hiekat, jätökset ja ne häpeällisimmät teot.
On aika aloittaa alusta. Kadut ovat puhtaat.
Vielä odotetaan yhtä sadetta, joka kuljettaa hienoimmankin hiekan pois.
Kesän on aika astua esiin.
....
Syylliset vetäytyvät varjohinsa odottamaan uutta mahdollisuutta. Tilannetta, jolloin saavat kokea ylemmyyttä. Aikaa jolloin virheet on mahdollista kätkeä lumen alle.
He eivät opi, että lakaisijat saapuvat aina ennen kesää.
He eivät koskaan kävele katuja pitkin ihaillen maisemia.
He käyttävät aikansa tuijottaen maan rajaa, miettien mikä rako voisi syödä heidän salaisuudet edes hetkeksi.
Muut jatkavat kulkuaan, kohti päämääräänsä.
He haistavat kesän tuoksun.
